Tämän postauksen aikana katsomme alkaako ihmisiä ärsyttää se, miten tungen englanninkielisiä ilmauksia suomen kielen sekaan, vai ei.
Yritin tässä päivittää WordPressia uuteen versioon, mutta näyttäisi olevan jotain ongelmaa yhteyksissä. Myös FTP ja shell pätkii, joten on hyvä ettei minulla varsinaisesti olisikaan mitään hienoa uutta kuvaa jakaa kanssanne.
Ajattelin jättää tänään presidentinvaalit kokonaan huomiotta (paitsi että Kakkonen on ykkönen!) ja olenkin siis röhnöttänyt koneella vain katsomassa videoita YouTubesta. Päädyin killittämään George Carlinin stand-up numeroita (Carlinin tarvii vain sanoa “I like people!” ja ihmiset repeää.) Eräs näistä sitten herätti ajatuksia. En linkitä videota, koska kyseinen osuus oli vain pohjustusta toiselle, jonka kanssa ei en oikein päässyt sopuun siitä, onko minulla ongelmaa sen viestin kanssa vai ei (hienoa, riitelen YouTube-videoiden kanssa, mökkihöperyys here I come (ja ei, en riitele välttämättä sen viestin kanssa joka teille tulee ensimmäisenä mieleen)) mutta anyways, pätkässä pilkattiin Yhdysvaltojen muuttumista yhdeksi suureksi ostoskeskukseksi. Voitte etsiä sen jos haluatte, oletan ettei sitä ole turhan vaikeaa löytää.
Ei tämä mitään hirveän syvällisiä ajatuksia saanut aikaan, fear not. Rupesin vain miettimään miten oikein etenin nuoruudestani tähän hetkeen. Nuorempana pidin ostoskeskuksista ja minusta oli aina todella hienoa päästä käymään jossakin, josta löytyi kunnollisia ostareita. Tampereen reissut olivat aina kivoja, koska siellä oli Koskikeskus, mutta myös Kempeleen Zeppelin kelpasi mainiosti. Nuorempi minäni olisi seonnut jos olisi päännyt seikkailemaan Kamppiin. Ja nuorempi minäni hieman sekosikin tuolla Atlantin takana, Torontossa, josta löytyi ostoskeskus Eaton Centre. Ja olihan se hieno pytinki. Valtava. Eatonin toisessa päässä oli Queen Streetin metroasema ja toisessa päässä Dundas Streetin metroasema. Välimatka oli oikeastaan vain jotain Helsingin rautatieaseman ja Kampin tai Kaisaniemen välinen matka, mutta se tuntui silloin aivan suunnattomalta. Ostin paljon turhia asioita. Moni niistä asioista tarttui mukaan Urban Planet-kaupasta, joka pikaisesti tarkistamalla näyttää nykyisin keskittyvän täysin vaatteisiin. Mutta tuolloin aikoinaan sieltä löytyi se ihana glitterin ja neonvärien täyteinen tavarataivas, josta ostin muunmuassa sähkönsinisen, puhallettavan nojatuolin.
Juttu vain on niin, että myös tuolloin kakarana ja teininä olin enemmän kiinnostunut niistä tavaroista, kuin vaatteista. Pieni määrä ostoskeskusten hohtoa alkoi karista jo tuolloin, Eaton Centressä ja sen ympäristössä seikkaillessa, niinä pakollisina ryhmässä liikkumispäivinä, kun enemmistön päätöksellä ryhmä pysähtyi aina vaatekauppojen kohdalla ja kiirehti tuhatta ja sataa kaiken muun ohi. Mielessäni on vieläkin hyvin elävästi eräs liike, jossa myytiin kaikkea mielenkiintoista, keskiaikaista, historiallista, fantasia- ja elokuvatavaraa. Ikkunassa oli näytillä jäljennös Braveheart-elokuvan miekasta. En ollut ikinä halunnut käydä missään liikkeessä niin paljon kuin halusin käydä tuossa kyseisessä. Mutta ryhmällä oli liian kiire seuraavaan vaatekauppaan, kukaan muu ei halunnut pysähtyä siinä kohtaa. Niinpä emme pysähtyneet. Se siitä.
Kelataan nykypäivään. En siedä ostoskeskuksia. Ne ovat täynnä vaatekauppoja ja kenkäkauppoja, jotka ovat täynnä samanlaista tavaraa. Ne muutamat erikoisliikkeet ovat harvassa ja kaukana toisistaan. Silloin tällöin tarvitsen jotain uutta päällepantavaa, jolloin mieluummin menen markettiin. Silloin tällöin jokin mielenkiintoinen liike tai ravintola on ostoskeskuksessa, jolloin on pakko terästää itsensä ja tunkeutua sisään Hansa-kortteliin, ihan vain jotta pääsisi käymään läpi käytettyjen DS- ja PC-pelien hyllyt tai ostamaan jotain paperitavaraa kirjakaupasta.
Miten tähän on tultu? Beats me. Ehdotuksia? Miksi ihmisen preferenssit muuttuvat noin paljon lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden välillä? Tosin mind you, en kyllä kategorisoi itseäni aikuiseksi. Siihen laatikkoon minut vain ikäni puolesta tungetaan. Eli voisin kysyä miten preferenssit muuttuvat noin paljon lapsuuden ja nuoruuden välillä? Jätetään se aikuisuus niille, joita se kiinnostaa.












